tiistai 27. elokuuta 2013

Café & Kino IRON SKY



Suomalainen filmiteollisuus on viime vuosina rikkonut rajoja monessa suhteessa. Projektit ovat olleet rohkeampia sekä monipuolisempia. Tästä hyvinä esimerkkeinä toimivat esimerkiksi Rare Exports vuodelta 2010 sekä tietysti tämänkin postauksen tähti: IRON SKY vuodelta 2012.


Kyseisen elokuvan aihe on nimittäin uskalias, utopistinen sekä arka... Kuunatsit.
Tämän lisäksi se on myös tähän mennessä Suomen kallein julkaistu elokuva. Melkein 8 miljoonaa euroa. Ja tästäkin summasta iso osa on saatu hankittua 'crowd funding' -menetelmällä. Toisin sanoen ns. tavalliset ihmiset ovat voineet olla mukana rahoittamassa tätä kunnianhimoista hanketta.
Filmi sisältää myös epätavallisen paljon visuaalisia tehosteita. Ja tietysti se suurin epäilyksen aihe, joka ihmisten mieliä tuntui vainoavan hankkeesta kuullessaan; tekijöinä joukko "amatöörejä".


Elokuvan on ohjannut suomalainen elokuvantekijä Timo Vuorensola.
Hänen aikaisempia töitään ovat esimerkiksi 'Star Trek' -parodiat nimeltä 'Star Wreck'.
 Tuottajina toimivat Samuli Torssonen tuotantoyhtiö Energialta sekä Tero Kaukomaa, kansainvälisiä elokuvia tuottavalta yhtiöltä Blind Spot Pictures.


Jälkimmäinen yhtiö päätti Helsingin juhlaviikoilla järjestettävän Taiteiden yön kunniaksi avata ovensa yleisölle ensimmäistä kertaa. Toimisto sijaitsee Helsingissä Pursimiehenkadulla.
Café & Kino IRON SKY -nimeä kantavalla tapahtumalla oli tarjota elokuva-alasta kiinnostuneelle ja muillekin, monipuolista sekä mielenkiintoista ohjelmaa 


The Reich Stuff Store - virallinen fanituotekauppa palveli vierailijoita heti oven suussa.
Juha Salmijärven suunnittelemaa 'Iron Sky - The Board Game' -peliä oli mahdollista päästä pelaamaan ja jos kyseessä oli uusi peli jolle kulle, niin tuotantoyhtiön reipas harjoittelija oli enemmän kuin valmis opettamaan pelin salat sekä pelaamaan mukana.


Esillä oli myös elokuvan lavasteita, puvustoa, tarpeistoa sekä kuvakäsikirjoituksia, konseptikuvia ja tehostekuvia. Tämän lisäksi paikalla palveli myös pienimuotoinen kahvila aiheeseen sopivineen natsikakkuineen ja leffaeväineen.


Illan kohokohtana monelle oli varmasti mahdollisuus nähdä Netflix -palvelustakin löytyvä 'Iron Sky - Director's Cut'. 20 minuuttia pidempi versio teatterijulkaisuun verrattuna.




Sanoisin, että suosittelen tapahtumaa kaikille mutta ikävä kyllä kyseessä oli tällainen 'one time thing' -tyyppinen juttu. Tai mistä sen tietää, mitä keksivät ensi vuonna. Onhan kuitenkin tulossa jatko-osakin tälle elokuvalle.


Iron Sky - The Coming Race nimeä kantava tuotanto on vielä alkutekijöissään ja yllä olevasta videosta saa hieman lisätietoa suoraan tuotantoyhtiön suusta.

Alla muutamia linkkejä asiasta kiinnostuneille:

http://www.ironsky.net/